motivaatio-parasta-ennen-blogi

Miksi motivaatio ei pysy yllä? Mistä sitä saisi lisää?

Kirjoittelin tuossa pari päivää sitten pitkät tarinat motivaatiosta ja sen löytämisestä. Ajattelin ottaa oikein tieteellisen näkökulman tekstiini, joten googlettelin aihetta ja luin teemaan liittyviä artikkeleja. Lopulta väänsin pitkän sepustuksen, johon oikein kuulkaa siteerasin Wikipediaa! Tuo tekstini oli lähes Pulizerin arvoinen raapustus; analyyttinen, oivaltava ja pätevä. Annoin sen levätä yön yli ja nyt luettuani sen, totesin…

tomaattikeitto-resepti-parasta-ennen-blogi-ruoka

Maukas tomaattikeitto – resepti koko perheen herkulle

Kuten varmaan monessa lapsiperheessä, myös meillä välillä taistellaan kasvisten ja vihannesten kanssa. Onneksi meille on vuosien mittaan kertynyt muutamia oivallisia reseptejä, joilla koko perheen ruokavalioon saa nopeasti lisää vihanneksia ja vielä herkullisella tavalla! Yksi ihan lemppareista on tomaattikeitto, jonka reseptin nyt ajattelin teille jakaa. Tämä tomaattikeitto on nopea valmistaa, koostuu edullisista raaka-aineista ja on vielä…

tankotanssi-tankoilu-valokuvaus-blogi-laihdutus-parasta-ennen

Harrastuksena tankotanssi – miten päädyin ensimmäiselle tunnille

Reipas puolitoista vuotta sitten houkuttelin kaverin mukaan tankotanssin alkeiskurssille Olin jo hetken seuraillut kaupunkiin ilmestyneen tankostudion tarjontaa ja kun suuri osa tutuista tuon alkeiskurssin oli jo käynyt, päätin minäkin rohkaistua. Yksin en olisi ehkä uskaltautunut mutta koska meitä oli kaksi, tunsin oloni turvalliseksi – todennäköisesti ainakin toinen meistä pääsisi pakoon jos ohjaaja paljastuisikin ihmissyöjätyranniksi. Elossaselviytymisprosentti…

parasta-ennen-maha-raskausarvet (2)

Kadonneen vyötärön arvoitus – kun vatsa on arpista taikinaa

Tämän postauksen julkaiseminen on vaikeaa. Hassua sinänsä, koska tästä aiheesta puhumisen ei pitäisi vaatia erityistä rohkeutta. Aiheen kuuluisi olla luonnollinen – niin moni kuitenkin jakaa tämän saman kohtalon. Puhun tietysti raskausarvista. Maharöllöstä. Ja kadonneen navan arvoituksesta. En ole koskaan omistanut tiukkaa vyötäröä. Parhaimmillaankin vatsanseutu on ollut sellainen pehmeähkö mutta en ole erityisesti kokenut sitä ongelmalliseksi.…

henna-parasta-ennen-blogi-pieruverkkari

Parasta aikaa pieruverkkareissa

Steariini valuu vastasytytetyn kynttilän kylkeä pitkin. Viltti on viikattu käden ulottuville ja kaukosäätimen patterit kirkuvat uudesta latausvoimasta. Ylimääräiset häiriötekijät on siivottu näkökentästä ja säärikarvat saavat jatkaa kasvukauttaan collegepunttien lämmössä. Nyt ollaan yksin kotona! Viimeisen viikon olen puuhaillut pojan huoneremontin parissa; irroitellut tapetteja, maalannut, koonnut IKEA -huonekaluja (Aaargh!) järjestellyt kaappeja ja lajitellut leluja. Nyt se on…

parasta-ennen-palaute-blogi

Ompa nätti mekko! Njääh, tää nyt on tällanen rytky

Tänään oli ne viikonloppuna peruuntuneet PT-treenit. Ilma oli niin hieno, että päätettiin vetää ulkoilmatreenit; luvassa olisi siis mäkivetoja, kahvakuulaa ja leuanvetotreeniä. Kotoa lähteminen tuntui jostain syystä vähän nihkeältä mutta siinä pyöräillessäni tapaamispaikalle, odotin jo innolla treeniä. Taas oiva esimerkki siitä, kuinka vaikein askel yleensä on nimenomaan se ovesta ulos lähteminen eikä niinkään se itse tekeminen.…

parasta-ennen-blogi-laihdutus-painonhallinta-elamantapamuutos

Kun heikkoutena ja vahvuutena on innostuminen

Lauantaiaamuna mulla piti olla PT:n kanssa salitreffit mutta ne sitten peruuntuivat. Tuumasin, että suihkasen sitten yksin salille. Keittelin aamukahveja ja myhäilin tyytyväisenä itselleni, sillä olin vähän ylpeä päätöksestäni lähteä salille yksin. Siivoilin aamupalaa pois ja energisenä sitten pyyhin keittiön pintoja vähän enemmänkin. Noin 5 tuntia myöhemmin löysin itseni metsästämässä parittomia sukkia ja koiran tennispalloja sohvan…

kehonkuva-blogi-parasta-ennen-selfie-kuvankasittely-parasta-ennen

Asetanko ulkonäköpaineita lapsilleni?

Eilen nukkumaan mennessä selailin Instagrammia puolihuolimattomasti. Jotenkin kiinnitin huomiotani sovellusmainokseen: ”Beautiful selfies, slim your body, perfect hair & makeup!” No tottakai klikkasin. Sovelluskauppa aukesi ja siinä se pelastukseni tarjosi latausnappulaansa. Optimisti minussa nosti päätään ja haaveilin jo kapeammista reisistä ja sinisemmistä silmistä, olisko tämä sovellus tarpeaksi tehokas korjaamaan virheeni? Ja vielä niin, etteivät muut huomaisi…

ruokavalio-laihdutus-blogi-parasta-ennen (2)

Mitä pitäisi syödä, että pysyy kuosissa?

Lähipiirissäni on viimeaikoina keskusteltu jonkin verran siitä, millaisella ruokavaliolla ihminen pysyy kuosissa. Mitä pitää syödä, että laihtuu? Missä on sokeria ja missä ei? Onko väliä, syökö ateriansa illalla vai pitkin päivää? Nyt kun tarjolla on jos jonkinlaista merileväuutetta, spiruliinaa ja ketoosidieettiä, miten tavallinen pulliainen tietää mikä näistä itselle sopii? Erilaisten laihdutusvalmisteiden ja superfoodien kirjo on…

blogi-parasta-ennen-tankotanssi-kuvaukset

Tankotanssin valokuvauspäivä

Mainitsin pari päivää sitten osallistuvani tankotanssin valokuvaus -workshoppiin. No nyt sitten oli ne kuvaukset! Jännitti aikalaillakin. En valmistautunut oikeastaan sen kummemmin, selasin pari Instagram -kuvaa läpi ja harjoittelin vähän kotitangolla. Kuvauksiin voisi pukeutua erikoisemmin, ottaa mukaan rekvisiittaa tai panostaa vaikka hiuksiin ja meikkiin; riippuen vähän minkälaista lopputulosta lähtee tavoittelemaan. En ole mitenkään luonteva kameran edessä,…

blogi-laihdutus-parasta-ennen-alkoholi-kesa

Alkoholi – selviääkö viikonlopusta ilman?

Varmaankin aika monella on tällä hetkellä sama tilanne, mutta kuinka sen myöntäminen onkin niin epämiellyttävää? Vahvasti näyttää siltä, että tämä viikonloppu on pitkästä aikaa alkoholiton. Kesälomalla meni tissutellessa viinipullo jos toinenkin. Siinä puutarhatöiden lomassa yksi lonkero. Terassilla istuessa toinen ja veneillessä sitten vähän sangriaa. Ehkä vielä ruuan kanssa jotain? Ja kyllähän kuohuvakin kesään kuuluu! Muutama…