Käytiin eilen Tampereella brunssilla Cafe Pispalassa (mahtava paikka by the way!). Oltiin miehen kanssa järkeviä ja jätettiin auto vähän matkan päähän, sillä Pispalan pikkuteillä autoilu ei ihan kannattavaa toimintaa ole. Ainoa vaan, että satuttiin asemoimaan itsemme niin, että matka piti taittaa Pispalan kuuluisia portaita pitkin. Herranjumala niitä oli paljon!

Siinä rappusissa sitten aloin vähän puuskuttamaan. Koitin pidättää hengitystä, jotta mies ei huomaisi mun keuhkojen hakkaamista. VIRHE! Kohta silmissä vilisi, pumppu hakkasi ja reidet huusi. Järvi varmaan kantoi mun puuskutuksen äänet aina Nokialle saakka…

Kuva lainattu täältä

Mun mies on aerobisesti superkuntoinen. Ja hänen mielestään oli ihmeellistä, että mä hengästyin. Siinä se pyöritteli silmiään ja huvittuneena kuunteli mun kiihtyvää hönkimistä. Koitin kovasti selitellä, että koittais itte kävellä ne rappuset korkokengät jalassa…Ja mua vähän hävetti. Kuinka mä nyt näin hengästyn? Apua, onko mulla näin huono kunto?

Hengästyminen ja hikoilu on mulle aina ollut vähän noloa. Varsinkin nopea hengästyminen rinnastuu mun päässä huonoon kuntoon, mikä taas johtuu laiskuudesta. Eli hikoileva laiska possu! Sinänsä ironista, että jos näen hoikan ihmisen puuskuttavan hikisenä, en näe häntä huonokuntoisena vaan ajattelen, että vau: tuo treenaa satalasissa! Vaikka on täysin mahdollista, että tämä hoikka ihminen on kuntotasoltaan ihan samalla tasolla kuin minäkin. Vähäisempi elopaino kun ei kerro automaattisesti paremmasta kunnosta.

Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun olen koittanut salata hengästymiseni. Sidon mukamas kengännauhoja, katselen laskevaa aurinkoa tai saan tekoyskänkohtauksen. Tai vaihtoehtoisesti päivittelen ääneen, että flunssaa varmaan pukkaa kun näin höngityttää…emmää normaalisti näin hengästy! Ja vaan sen takia, että saisin salassa tehdä välikuolemaa. Ihan niinkuin se olisi maailman loppu, että muut huomaisivat mun olevan lähellä omia aerobisia rajojani.

Vaikka hengästyminen toki kertoo omasta kuntotasosta, ei asia kuitenkaan ole ihan niin mustavalkoinen. Kuntoja kun on monenlaisia! Toiset on vahvoja, toiset kestäviä. Toiset on nopeita, toiset joustavia. Jos hengästyy juostessa, saattaa silti jaksaa kovemmankin kyykkytreenin muutamalla huokaisulla. Ja jos vaivatta juoksee pitkiä matkoja, saattaa silti nopea HIIT-treeni saada sydämen hakkaamaan. On aina vähän siitä kiinni, millaista treeniä on tottunut tekemään. Mulla esimerkiksi ne portaat oli aika kova ja miehelle helppo, mutta lyön vetoa että maastavedossa tilanne voisi olla toisinpäin. Ja toki pitää muistaa myös, että päivät ja viikot on erilaisia. Ei se kunto ole ihan sama vuoden jokaisena päivänä vaan vaihtelunsa on siinäkin.

Ehkä mä yritän tässäkin asiassa antaa itselleni vähän siimaa. Jos nyt jossain treenissä muistutan kesähelteellä läähättävää Berhandilaista, niin mitä sitten? Joskus näitäkin tilanteita tulee. Ja jos nyt VÄHÄN huohotan kävellessäni about 2875 rappusta korkokengissä, niin mitä sitten? Mä sentään kävelin ne! Tiedän monta, jotka olisi kieltäytyneet ja menneet taksilla loppumatkan😁 Ja ehkä miehen kuntotasoon vertaaminen oli muutenkin vähän sama kuin vertaisi omenaa laskiaispullaan – ne ei vaan maistu samalta! Paljon tärkeämpää olisi verrata omaan itseensä, onko kunto parempi kuin puoli vuotta sitten? Hengästynkö jo vähemmän kuin viime kuussa?

Hengästykää ihmiset ihan rauhassa. Ja hikoilukin on suht normaali reaktio liikkumiseen. Itseasissa hengästymisestä voisi ajatella aika voimaannuttavanakin juttuna: teet silloin jotain, mikä parantaa sun kestävyyttä!

 

Henna-parasta-ennen-blogi-laihdutus-dieetti-ruokavalio-liikunta-tankotanssi

 

Lue myös nämä:

Tykkäsitkö? Jaa tästä!

3 thoughts on “Siis hengästyitkö sä oikeesti jo??”

  1. Aamen! Hengästymisen osalta en voi samaistua, mutta tuo nopeasti hikoaminen. Luoja että sitä onkaan häpeilty aikoinaan, etenkin koululiikunnassa. Jopa niin paljon, että pitkään ainoa urheilumuoto jota suostuin tekemään, oli uinti. Onneksi ehkä ikä on omalla kohdallani vaikuttanut tähänkin, ei enää välitä vaikka alkulämpän jälkeen pitää jo pyyhkiä hikipisaroita. Ehkä ainoat paikat nykyään, missä toivoo ettei niin hikoisi (ja muuttaisi samalla kasvojen väriä aika paljon lämpimämmän sävyiseksi), on kaiken maailman temppupuistot, joissa se fyysinen rasitus tulee vähän huomaamatta, eli sitä ei miellä treeniksi 😀

    1. Jep. Jänniä häpeän kohteita meillä; niinkin luonnollinen asia kuin hikoilu ja hengästyminen. Ja toi hikoilu kun on vielä sellanen, mille ei oikein voi mitään…Hengästymistä nyt voi treenata mutta jos on taipumus kovaan hikoiluun, niin sen kanssa pitää vaan vähän niinkun opetella elämään. Tai en ainakaan usko että siihen voi kauheasti vaikuttaa? Mutta totta, että iän myötä näitäkin oppii paremmin sietämään. Tai sitten ei vaan jaksa enää välittää niin paljon:D

  2. Mulla on vähän vastaavia ajatuksia ollut. Joogatunnilla jossa ei normaalisti välttämättä edes tule hiki, niin mulla oli yhdessä vaiheessa sellainen kausi et hikoilin tosi herkästi. Mua aina hävetti joogatunnilla hikoilla ja katsoin et hikoileekohan joku muu nyt. 😀 sinäällään koomista ja varmastikaan kukaan ei katsonut, mutta sitä itse paisuttelee asiaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *